Itsenäinen AssiTuhoaja tapaa ChihuMimin.

Eilen olin aivan raivon partaalla koko päivän. En oikein tiedä miksi mutta suututti ja raivostutti ihan hirvittävästi. Assikin sai aamulla tuta äksyilyäni kun kirosin pariin otteeseen että "*RKLE NYT IRTI HAMEESTA!". Päälle hermostutti vielä sekin kun Assilla oli ensimmäinen päivä yksinoloa pentuaitauksessa koko päivän.. Hyvin on mennyt tähän asti ja pisin aika mitä Assi on ollut yksin on ollut 4h, mutta nyt piti olla 8h!

Pelonsekaisin tuntein avasin rapun oven kotiin tuliessani ja kukas sieltä käveli vastaan, AssiPässiRiehupelle. Järkyttyneenä koiran vapaana olosta jähmetyin eteisen lattialle ja tervehdin Assia iloisesti vaikka samalla mielessä pyöri jo kauhut mitä kämpässä on tapahtunut.

Eteisessä odotti nenäliinapaketti revittynä, samoin kengännauhoja oli syöty vaikka niissä ei ollut kauheasti jälkiä. Makuuhuoneessa olisi voinnut olla suurin katastrofi odottamassa, mutta ONNEKSI Assi oli jättänyt Misen soittokamat rauhaan. Yleensä nimittäin Assin pentuaitauksessa aitana pidetään kompostaitaa joka normaalisti rajaa Misen soittokamat niin ettei neiti pääse niihin käsiksi ja nyt ne tietysti olivat täysin vapaana. Pisut oli tyttö tehnyt vahvistimen viereen mutta sekin oli paperille niin kuin pitääkin.

Varovasti hiivin olohuoneeseen ja näin miten neiti oli päässyt aitauksestaan vapaaksi. Ilmeisesti leikkiessä tai panikoidessa neiti neitiläinen oli saanut aitaa hivutettua sen verran seinästä irti että sieltä pääsi Assin kokoinen pentu luikahtamaan pois. Paperille oli tehty ainakin kolmet kakat mitkä vähän jäi mua mietityttämään, oliko ne paniikkikakkoja kenties?

Vahingot siis jäivät pieneksi, tällä kertaa. Nyt vahvistimme aitaa siten että kirjahyllyssä on koukku johon aidan saa kiinni. Nyt neidin ei pitäisi enää päästä sieltä pois.

Melkeimpä heti kotiintulon jälkeen annoin Assille ruuan joka ei neidille kelvannut sitten yhtään. Puolet meni maksimissaan jonka jälkeen Assi menetti kiinnostuksen kokonaan ja otin ruuan pois. Pikaisesti sen jälkeen lähdimme ulos ja seikkailulle rautatieaseman suuntaan. Tarkoituksena oli mennä siskoni luona Vantaalla käymään moikkaamaan Assin "serkkua" Mimiä, 10kk vanhaa chihuahuaa. Assi käveli todella reippaasti ja oli rauhallisesti metrossa ja bussissa. Neiti sai valtavasti silittelyjä vastaan mutta myöskin arvostelua "ei noin pienen pennun kanssa saa olla ulkona!". Kumma juttu miten ihmisistä tulee sosiaalisia heti jos on pikkukoira lähistöllä mitä mennä ihmettelemään...

Hieman piti ravata mutta bussiin päästiin. Yritin bussissa antaa namia silloin kun neiti oli reipas ja istui tai makasi lattialla ja se näytti toimivan. Perille päästyämme huomasin että Assi oli ihan tillintallin siitä että "Missäs nyt ollaan" kun oltiin Vantaalaisella rivitalo- & omakotitaloalueella. Hirmuisesti hajuja ja ruohoa minkä päällä kävellä. Tyttö ei meinanut millään tulla eteenpäin kun oli niin kiinnostavaa ympärillä.

No lopulta pääsimme 15 minuutin (normaalisti menisi 5 minuuttia) talsimisen jälkeen siskolleni jossa Mimi jo odottikin. Assi ja Mimihän tapasivat jo viime viikonloppuna toisensa ensimmäistä kertaa. Tytöt alkoivatkin vetää heti hirmuista rallia ja leikkivät kiltisti toistensa kanssa!

Tässä hippasen kuvia vaikkakin vähän huonolaatuisena kun ei tyttöjen perässä meinanut pysyä:

Assi 9vko ja Mimi 10kk

Assi pölli Mimin Pupen ja Mimi katselee kummastellen "Mitäs toi pentu oikeen luulee tekevänsä!"

Venkulaneiti

Misen tuomaa autokyytiä odotellessa neidit olivat kiltisti keskenään.

Kotimatkalla Assi tutustui kauhistukseen, samaan autoon jolla tyttö tuotiin kotiin aikoinaan. Taisi neitiä hyvin paljon jo väsyttääkin sillä kovasti kainaloon ja syliin pyrki mitä se ei tee enää kotona oikeastaan ollenkaan. Samalla tuli huomattua että Assi ei enää edes mahdu syliin kunnolla! Ei ainakaan istumaan / seisomaan liikkuvassa autossa. Parit vingahdukset neiti päästi mutta muuten matka meni ihan mainiosti.


Kotona Assi väsähti miltei samantien mutta ruoka ei vieläkään maistunut. Ehkä tuo on joku vaihe neidin elämässä tuo nirsoilu mutta minähän en ala tyrkyttämään sille omia ruokiani.


Tänään neiti on toista päivää yksin kotona ja nyt jo jännäilen että mitä kotona odottaa.... Melkein käy sääliksi kun neiti ei todellakaan pidä siitä (kuka pitäisi) jos kakkipaperit jäävät lattialle pitkäksi aikaa. Päässä pyörii jo mielikuvat paniikissa vinkuvasta Assista joka haluaa pois kakkiläjien luota. Kääk!