Huh, olipas tapahtumarikas viikonloppu.... En tiedä mistä aloittaa.
No, aloitan nyt kuitenkin vaikka lauantaista. Lauantai oli oikeastaan sellainen rauhallinen kotipäivä. Assi kovasti köllötteli sohvalla mun ja Misen välissä, välillä yrittäen potkia meitä pois siitä (...ja yksi syy lisää miksi Assi ei tule pääsemään sänkyyn...). Vähän oli neidillä vatsa sekaisin mutta luulisin että se oli vielä aikaisemman syömättömyyden jälkimaininkeja. Kamulabbista piti lähteä katsomaan, mutta homma peruuntuikin joka oli loppuen lopuksi ihan hyvä juttu. Saipahan Assi levätä, sillä sunnuntaina lähdimme käymään Assin kanssa pitkällä ja hurjalla reissulla.
Sunnuntai alkoi melko iloisissa merkeissä sillä lunta oli tullut 5cm maahan. Neiti Neitinen veti überhepulit sisäpihalla ja ravasi pitkin ja poikin pihaa lumeen sukellellen. Aamupala syötiin "rauhassa" (lue: Assi riehuu kumikanan kanssa) ja sitten pakkasinkin "kaikkea tärkeää mukaan" kuten liikaa Assille leluja mukaan (noh ensi kerralla fiksummin..) :D No tuli sinne hyödyllisiäkin juttuja mukaan kuten ruokaa ja namiraksuja, vettä pullossa, paperia, Assin peitto ja kakkelipusseja. Olimme nimittäin lähdössä Pyhtäälle minun kotikotiin siskoni Minnan, hänen pojan Sakun sekä Mimi Chihuahuan kanssa. Siskoni ei osaa ajaa Helsingissä, joten jouduimme Assin kanssa vielä matkustamaan Vantaalle ennen kuin varsinainen matka pääsi alkamaan.
Lähdimme Assin kanssa kahdestaan kohti metroa ja Neiti neitinen oli niin täysin tohkeissaan lumesta että voi elämä! Ei siinä voinnut kuin hymyillä kun Pässisen kanssa kahdestaan käveltiin pitkin rauhallista Helsinginkatua aamusella, juuri satanutta puhdasta lunta jalkojen alla ja edessäkin käveli vain pari krapulaista nuorta janoamassa elämän pelastamaa pizzaa, samalla puhuen siitä miten mahtavaa on kun on valkoista ja puhdasta ja rauhallista.
Metro ja junamatka menivät hienosti Assilta, neiti alkaa olla jo vanha tekijä. Myyrmäessä hyppäsimme junasta pois ja jäimme odottelemaan autokyydin tuloa. Tyhjällä parkkipaikalla oli jälleen todella kivoja isoja kinoksia minne pikkupentu voi sukellella....
Kyyti saapui, ja huomasin että oli ehkä maailman paras juttu kun otin Assille mukaan oman peiton. Neito rauhottui ainakin ~melkein heti paikalleen ja automatka meni hienosti. Yhtäkkiä Minna huomasi että Mimillä oli jotain pielessä, Mimi kulkee siis kantokopassa aina jos kuljetaan pitkiä matkoja eikä se ollut nähnyt kun Assi tuli autoon. Pysähdyimme vähän ennen Porvoota motarin taukopaikalle jaloittelemaan ja annoimme koirien hieman nuuhkia toisiaan ja ravata lumihangessa. Aamulla Mimi oli kuulemma ollut täysin kauhuissaan lumesta, mutta Assin kanssa Mimi neitonenkin oli yhtä iloista auringoa pomppiessaan lumen keskellä (vaikka kinokset olivatkin melkein isompia kuin Mimi itse :D).
Tämän riehumisen seurauksena oli tosin se, että kun lähdimme taukopaikalta jatkamaan matkaa eteenpäin niin huomasin puhelimeni puuttuvan. Yritin soittaa siihen mutta puhelinta ei kuulunut tai tuntunut missään. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä se oli siis tipahtanut Assin kanssa lumessa riehuessa maahan ja jäännyt sinne. Tässäpä tulikin huomattua koiran erittäin terapeuttinen vaikutus, sillä ennen olisi raivospäänä alkanut hakkamaan päätä seinään ja itkuraivoamaan kun nyt vain rauhallisesti totesin "Noh, se on vain materiaa, numerotkin on tallessa niin en mitään menettänyt kuin laitteen". Kummallista...
Kotikotona Pyhtäällä oli lunta vielä enemmän kuin Helsingissä. Assi ja Mimi pääsivät korkkaamaan täysin koskemattoman takapihan lumikasat ja ei siinä tarvittu kuin 10 min ja takapiha oli myllättynä. Mimillä oli pieniä vaikeuksia liikkua lumessa mutta Assi senkun paineli menemään. Ensimmäistä kertaa huomasin yhdennäköisyyden Assin äippeliiniin Siiriin! Siiri on pentukuvissaan niin mahtavan riehakas ja takatassut vain näkyy perävalona kun neitonen painelee lumisessa metsässä menemään. Assi oli ihan samanlainen (niinkun varmaan kaikki nahkat)! Paras oli kun huutelin mäen alapuolella Assia tulemaan luokse ja neiti lähti painelemaan tuhatta ja sataa kuten yleensä, matkalla vain taisi käydä lipsahdus kun Pässinen tumpsahti kuono edellä lumihakeen miltei takapuolta myöten. Ihan SUKELSI! Nauroin miltei kippurassa kun neiti hyppäsi ku mikäki kaniini lumen alta ja lähti taas painelemaan luokseni :D
Kävimme myös Assin kanssa ekaa kertaa kunnolla lähimetikössä kävelemässä. Minulla oli jopa huopikkaat jalassa jotta jalat pysyivät lämpimänä eikä lumi tunkenut lenkkareiden varsista sisään. Hyvin kyllä huomasi että Assi ei ole metsään ja epätasaiselle maastolle oikein päässyt. Enemmän neiti käveli mun jalanjäljissä eikä oikein uskaltanut yksin lähteä edelle (mitä se yleensä tekee). Kuitenki pienen totuttelun jälkeen pääsimme hieman tasaselle missä ei ollut hirveää risukkoa ja Assin kokoisia mustikanvarpuja edessä niin Neiti paineli edelle. Kovasti ihmetteli ympäristöään mutta ei todellakaan vikissyt, enemmänkin oli innoissaan. Mietin itseasiassa että Assi saattoi olla jopa hämmentynyt siitä hiljaisuudesta mikä metässä oli, kun yleensä kaupungissa on ties mitä ääniä taustalla.
Välillä kävimme sisällä lämmittelemässä ja lepäämässä. Tosin en tiedä voiko sitä kutsua kovin lepäämiseksi jos vetää toisen koiran kanssa rallia pitkin ja poikin.. Assi ja Mimi tulevat kyllä hurjan hyvin toimeen keskenään, kiva nähdä mitä tästä kehkeytyy sillä Mimi pelkää isoja koiria normaalisti. Miten käy sitten kun Assi on iso.. Siksipä onkin nyt hyvä antaa tyttöjen nähdä vaikkapa kerran viikossa niin ehkä ne sitten muistaisivat että "Hei tää oli tää hyvä tyyppi ketä ei tarvitse pelätä". Tällä kertaa tosin neidit jo hieman kävivät kehityskeskusteluita keskenään siitä kumpi on pomo ja tuli nähtyä Assilla jopa niskakarvat hieman pystyssä vaikka Neitinen ei murissut tai haukkunut.
Tilanne alkoi siitä, että Assi selkeästi alkoi yrittää pomottaa Mimiä. Laski päätä Mimin niskan päälle ja yritti olla "isompi". Mimillähän paloi hihat ihan totaalisesti siihen ja alkoi ärhennellä Assille. Assi alistui mutta silti louskuttaa jne.. Jännä nähdä mihin tässä oikein päädytään.
Koko reissun aikana Assi ei oikeastaan ummistanut silmiä kertaakaan ja aloin jo huolestua sen jaksamisen puolesta. Yritin rauhotella tyttöä mutta Mimin ollessa lähellä Assi olisi vain halunnut touhuta sen kanssa. Kotiin lähtiessä Neiti tärisikin hetkisen aikaa takapenkillä mutta laitoin käden Assin päälle ja tyttö rauhottui, nukahti samantien ja jatkoi unia Vantaalle asti kunnes piti taas hyppää junaan.
Reippaasti taas Assi tassutteli junalle ja Misen kanssa rautatieasemalla treffattuamme menimme koko konkkaronkka kotiin. Vähän aikaa jaksoi Assi vielä riehua mutta kun rauhotuimme katsomaan leffaa niin Neiti kömpi viereen nukkumaan. Huomasin taas Assin tärisevän varsinkin takajaloista ja laitoin käden taas tytön päälle ja vähän silittelin niin tärinä loppui samalla kun Neitinen nukahti.
Veikkaan että tuo tärinä johtui jännityksestä, rasituksesta ja stressin purkautumisesta. Vaikka Neitinen ei kauheasti kävellytkään pitkiä matkoja niin Mimin kanssa riehuminen, ulkona pomppinen ja matkustaminen tekivät varmasti tehtävänsä pikkupennun fysiikalle ja psyykkeelle. Illan aikana Assi jaksoi raahautua pienelle pissalle mutta kömpi heti sen jälkeen takaisin meidän kainaloon sohvalle tuhisemaan.
Niin kauhean ylpeä olen tuosta pikkuhauvvelista, nyt pitää antaa Assin kunnolla levätä ennen kuin taas kehittää mitään isompaa.
maanantai 3. joulukuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti